torstai 3. huhtikuuta 2014

Kuumasaksi/sähkösaksileikkaus/Thermo Cut

En tiedä millä nimellä kuumasaksileikkausta Suomessa virallisesti kutsutaan. Minä sanon sitä vaihtelevasti kuumasaksi- tai sähkösaksileikkaukseksi. Kirjoitan aiheesta, koska yleisesti aihetta ei täällä tunneta kovin paljon. Jäin koukkuun kuumasaksileikkaukseen heti ensimmäisellä kerralla Tallinnassa kampaajalla käydessäni. Minulla on todella ohuet ja haaroittuvat hiukset ja olen saanut ison avun käymällä 3-6 kuukauden välein Tallinnassa kuumasaksileikkauksessa (kuumakääri lõikus). Siinä hiusten päät leikataan koko matkalta niin, että hiuksia kieputetaan ja kaikki ulos törröttävät hiustenpäät leikataan kauttaaltaan. Se on viroksi zguttimine, mutta en tiedä termiä suomeksi. Hiukset ovat leikkauksen jälkeen ihanan terveet, vaikutus kestää pitkään ja hiukset tuntuvat kasvavan nopeammin. Leikkauksesta on iso apu hiusten kasvattajille ja muuten hennon hiuslaadun omaaville. Viimeksi kampaajani ihmetteli kuinka iso ero vanhaan on saavutettu muutamalla leikkaus kerralla ja tosiaan yleensä käyn vain puolen vuoden välein leikkauttamassa hiukseni, kun Tallinnaan on kuitenkin matkaa.

Sakset ovat kiinni verkkovirrassa ja siis kuumat. Kuumuus sulattaa leikatun hiuksen pään ja niin hiusten oma kosteus pysyy karvassa. Olen ihmeissäni siitä, että Suomessa kampaajat eivät ole ottaneet kuumia saksia enempää kampaamoihinsa. Tosin sakset taitavat olla aika arvokkaat, mutta jos virolaisilla kampaajilla on niitä vara hankkia niin luulisi, että täkäläisilläkin. Otankin kiitollisena tiedon vastaan jos jollain kampaajalla Turussa kuumat sakset on.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kaksi ravintolaa Tallinnassa

Tallinnassa saa lähes aina hyvää ruokaa. Tässä on pari minun suosikkiani. Jommassa kummassa tulee useimmiten käytyä Tallinnan vierailulla.

The Dubliner on lyhyen kävelymatkan päässä Viru-keskuksesta vanhan kaupungin laitamilla osoitteessa Suur-Karja 18 http://dubliner.edicypages.com/. Se on irlantilaispubi. Kaikki oluet tarjoillaan niiden omista laseista. (Oluet 2,70-3,90) Ruoka on hyvää, edullista ja annokset riittävän suuria. Kallein annos listalla on kolmikerroksinen alkupalatarjotin (11,90). Se riittää pelkästään muutamalle hengelle pieneen nälkään. Alkupaloista brucetta Dublinerin(3,20) tapaan on täyttävä annos ja riittää myös sellaisenaan oluen kanssa nautittavaksi. Valkosipulileivät homejuustolla on aina hyvää. Pääruoista olen nauttinut mm. Cesar-salaattia(3,40), Nuoren Willemin leikkeen(6,90), perinteistä irlantilaista lammaspataa, naan-leipää lammasvartaan kera, hampurilaisen, teryaki kanaa vadelmakastikkeella ja lohta Creme Bonjour. Perinteinen irlantilainen lammaspata oli enemmän keiton oloinen, kun odotin muhennos tyyppistä ruokaa. Se on ollut hintaansa nähden ehkä isoin pettymys, mutta maultaan kuitenkin hyvää ja sopii hyvin kylmän päivän annokseksi. Ruokalistan saa myös suomenkielisenä, mutta henkilökunnasta kaikki eivät suomea osaa. Jälkiruoista letut on aina varma valinta ja juustokakku on maittavaa. Ruokalista:  http://dubliner.edicypages.com/menyy/soogid



Lettuja suolaisilla ja makeilla täytteillä saa Kompressorista osoitteesta Rataskaevu 3. Se on todella lähellä turistien suosimia ravintoloita lähellä Raekoja Platsia. http://www.kompressorpub.ee/?lang=en Paikka on kokemisen arvoinen. Ravintola on opiskelijoiden suosima ja vapaata pöytää voi olla vaikea löytää. Miljöö on aavistuksen kolkko. Suolaiset letut maksavat täytteestä riippuen 4,00-4,90. Viimeksi maistoin pekonilla ja savujuustolla täytettyä lettua. Annoksiin kuuluu hapankermaa kulhossa. Oli kyllä hyvää ja täyttävää. Listalta löytyy myös salaatteja ja keittoja. Oluet maksavat 2.70. Viimeksi henkilökunta osasi myös suomea. Ruokalistat saa ainakin englanniksi.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Vinkkejä Lontooseen pienen budjetin shoppailijoille


Rakkauteni Lontooseen ei hiivu koskaan. Pääsen sinne vaan ihan liian harvoin. Tässä kuitenkin tärppejä Lontooseen matkustaville.

Primark, Primark ja vielä kerran Primark. Liike löytyy mm. Marble Archin metroaseman vierestä Oxford Streetin toisesta päästä. Ei voi olla löytämättä sinne, jos vaan seuraa katukuvassa valtavia Primarkin paperikasseja raahaavia ihmisiä. Liike on taivas ja sinne kannattaa varautua huolella. Vähän vaatetta päälle ja vettä mukaan. Liikkeeseen saa uppoamaan helposti kolme tuntia. Sovitusjonot kestävät kauan(sovitukseen max.8 vaatetta kerralla). Kassajonot ovat pitkät, mutta vetävät hyvin. Yläkerrassa on kenkiä, koruja, lastenvaatteita ja kodin sisustustavaraa. Alakerrassa on vaatteita, kosmetiikkaa ja alusvaatteita. Viimeksi seitsemän paria sukkia maksoi kaksi puntaa. Perustopit olivat 1-1,5 £. Liike on ollut kuulemma oikeudessa kopioidessaan suurten muotitalojen luomuksia. Jos näet jotain mistä pidät, osta se, koska seuraavana päivänä sitä ei välttämättä enää ole. Vaatteiden vaihtuvuus on suurta ja käynkin viikon matkalla yleensä useamman kerran pistäytymässä täällä. Suosittelen ostamaan täältä alusvaatteita, koruja ja sukkajuttuja. http://www.primark.com/

Tottenham Court Roadin metroaseman lähellä on uusi Primark ja sieltä löytyy myös TK Maxx.

Kannattaa mennä päivämatkalle Stratfordin Westfieldiin Lontoon suurimpaan ostoskeskukseen. http://uk.westfield.com/london/ Se on kolmannella vyöhykkeellä, mutta bussilla pääsee jos on 1-2 vyöhykkeen lippu. Sieltä löytyy myös Primark ja ainakin viimeksi, kun sinne meni heti aamusta, pääsi sovittamaan ilman jonoja. Westfieldistä löytyy sitten kaikki liikkeet maan ja taivaan väliltä. Jos nälkä yllättää siellä on muistaakseni alimmassa kerroksessa paljon ravintoloita. Itse suosin Marc and Spencerin tarjontaa. Siellä on tajuton määrä kolmiovoileipiä, salaatteja ja yleensä setin esim. juoma, kolmioleipä + jälkkäri saa halvemmalla kuin erikseen ostettuna. Ostoskeskusta vastapäätä on ostoskäytävä(ison tien yli). Siellä oli ainakin viimeksi parikin puntakauppaa eli kaikki tuotteet maksavat maksimissaan punnan. Jos sen käytävän läpi menee ja jatkaa vasemmalle, vastaan tulee Wetherspoon http://www.jdwetherspoon.co.uk/ . Se on pubiketju jonka jokainen pubi on erilainen, mutta ruokalista sama(hinnat vähän vaihtelee). Hyvää ja halpaa ruokaa.

TK Maxx on halpoja vaatteita ja kenkiä myyvä liike ja yksi ehdottomista suosikeistani. Viimeksi mukaan tarttui mm. Tigin hiustuotteita ja Urban Decayn meikkejä. Kuolasin myös Irregular Choicen kenkiä 25 puntaan ja jäin harmittelemaan miksen ostanut. Täältä löydät jäännöseriä ja kaikkea muuta mukavaa. Mm. Kensingtonin metroaseman lähellä (Kensington High Street W8 4PF) ja Tottenham Court Roadin metroaseman lähellä. Aikaa kannatta varata paljon. http://www.tkmaxx.com/

Camden Town. Missään muualla ei ole samanlaista tunnelmaa. Alueella mm. Underword- keikkapaikka. Täältä voi löytää ihan mitä vaan. Ihania ruokakojuja, halpoja klipsi- hiuslisäkkeitä, goottivaatteita etc. Kannattaa kävellä koko kadunpätkä. Siellä missä menee joku silta tien yli on basaarialue, joka levittyy tien kummallekin puolelle. Muistaakseni lauantaina, kun väkeä on paljon sinne pääsee metrolla, mutta pois ei pääse tiettynä aikana. Ajat löytää netistä.

Petticoat Linen(Middlesex St.) ja Brick Linen katumarkkinat on sunnuntaisin ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Olen löytänyt täältä mm. punnalla viisi korua, sadan punnan korsetteja 10 punnalla ja vaatteita punnalla. Liverpool streetin metroasemalta päin tultaessa aika alkupäässä on ollut yleensä pari naista myymässä meikkejä ja mm. Macin siveltimiä törkeän halvalla. Olen ostanut mm. Estee Lauderin, Diorin ja Benefitin meikkejä 5 puntaa kpl. Brick Lanea lähimmät metroasemat ovat Liverpool Street, Aldgate ja Aldgate East. Alueella, kun hortoilee niin sieltä löytää toivottavasti kaksi isoa hallia. Toisessa myydään kojuissa uutta tavaraa(Old Spitalfields market)http://www.oldspitalfieldsmarket.com/ , käsitöitä ja sen sellaista ja toinen rähjäisempi halli on täynnä ”kirppismyyjiä”. Hallin takaosassa on ihanaa ruokaa pikkukojuissa!!! On tosi vaikea päättää minkä maalaista haluaa, koska kaikki keittiöt ovat edustettuna.

Hinnoittelupistooli ja kiinnikkeet

Olen pidemmän aikaa etsinyt hinnoittelupistoolia. Kirpputoritavaroiden hinnoittelu käy sutjakkaammin, kun sen voi tehdä valmiiksi jo kotona. Minulla on vanhastaan ollut ohutneulakone, mutta en ole löytänyt siihen sopivia kiinnikkeitä. Pitkän aikaa meinasin tilata Lohikarilta, mutta koska en ollut varma kiinnikkeiden yhteensopivuudesta ja postikulut olivat kalliit, päädyin surffailemaan ulkomaisia nettikauppoja. Valitsin paikan ihan sattumalta. Paikan valintaan vaikutti ehkä hieman se, että siellä pystyi maksamaan PayPal-tilin kautta. Avasin PayPal-tilin ihan sen vuoksi ja avaamiseen sopivat ohjeet löysin täältä: http://tekniikanarmoilla.blogspot.fi/2010/06/opas-paypal-tilin-avaaminen-ja.html .

Hinnoittelupistoolin, neulan ja 1000 kiinnikettä tilasin tälläisesta paikasta: http://www.bargainprice4u.com/storefrontprofiles/deluxeSFshop.aspx?Tag%20Gun%20Set&sfid=52976&c=689377  Hintaa setille tuli käsittelymaksun kanssa alle 6 euroa. Tilaus tuli noin viikon sisällä Hong Kong postilta suoraan kotiin. Koska hintaa tuli noin vähän ei tarvinnut pelätä tullimaksuja. Aion jatkossakin tilata tuolta kiinnikkeitä ja neuloja, kun niitä tarvitsen.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Turun kirpputorit

Listaan tähän muutamia suosikkejani Turun kirpputoreista. Turusta löytyy kirpputoreja valtavasti ja löysin ainakin yhden sivuston jolle niitä on listattu: http://www.kirpputorihaku.com/kirpputori/turku Huomasin, että sivustoa ei ole ihan juuri päivitetty, mutta sieltä löytyy kuitenkin keskustan Pelastusarmeijan kirpputorit ja mm. Mikaelin kirppis, josta olen joskus tehnyt löytöjä.  

Kirppis-Center Manhattan
Turun kirppiksistä ehkä tunnetuin jättiläismäinen halli. Tänne saa helposti uppoamaan monta tuntia. Suosittelen vierailua viikolla, koska viikonloppuisin paikka on täynnä ihmisiä ja herkut lähtevät paikoilta kättelyssä. Täällä ei ole usein tyhjiä myyntipaikkoja.

Kirppis on hieman hankalan kulkuyhteyden päässä. Busseja tänne kulkee kaksi tunnissa. Numero 20 Muhkuri lähtee kauppahallia vastapäätä Eerikinkadulta. Kun näet Lidlin vasemmalla jää seuraavalla pysäkillä pois. Tänne pystyy myös kävelemään. Keskustasta aikaa menee vajaa puoli tuntia. http://www.kirppiscenter.fi/kirppis-center-manhattan

Pikku-Siili
Tähän kohtaan pitää mainita lastekirppis Pikku-Siili. Tämä on siis Manhattamin vieressä jä tänne pääsee samalla bussilla. http://www.pikkusiili.com/leipa.html Minä en täällä juurikaan käy, mutta perheelliset tuttavani hakevat täältä paljon lastenvaatteita ja tarvikkeita. Ja on täällä myynnissä muutakin.  

Kirppis-Center Länsikeskus
Eniten löytöjä olen tehnyt Kirppis-Center Länsikeskuksesta. Se on sisartaan Manhattania helpommin hallittavissa. Myyjät vaihtuvat tiiviimmin, uuden tavaran myyjiä on vähemmän ja löytöjen tekeminen on helpompaa, kun täällä arvioni mukaan käy vähemmän väkeä kuin Manhattanilla. Välillä kirppiksellä on paljon tyhjiä myyntipaikkoja. Muutaman kerran myyntipaikan täältä ottaneena tiedän myös, että tavaraa lähtee varkaiden käsiin tai hukkuu teille tietymättömille.

Tänne pääsee mm. Naantalin busseilla numero 11, 110. Ne lähtevät torilta Hansakorttelin edestä tien toiselta puolelta. Kun näet oikealla Citymarketin ison tiilirakennuksen paina pysäytysnappulaa ja jää seuraavalla pois. Kirppis löytyy Halosen vierestä. http://www.kirppiscenter.fi/kirppis-center-l%C3%A4nsikeskus 


Ihana Kirppis
Tämä on yksi harvoista keskustan itsepalvelukirpputoreista. Tänne pääsee kävelemällä torin laidalta Aurakatua joen yli ja Kaskenmäkeä ylös. Kirppisreissuun voi sisällyttää samalla visiitin pariin baariin Apteekkiin ja Toimistoon. Kirppis on näiden jälkeen mäessä. http://www.ihanakirppis.fi/ Ihana Kirppis on suhteellisen uusi tulokas Turussa, mutta se on löytänyt asiakaskuntansa. Täältä olen tehnyt design- ja vintagelöytöjä. Plussaa paikka saa olemalla auki arkisin seitsemään.  

Linkkikirppis
Linkkikirppis sijaitsee Pääskyvuoren liikekeskuksessa. Tämä on yksi vanhoja suosikkejani, mutta nyt olen vähemmän käynyt. Jossain vaiheessa täältä löytyi kaikkea siistiä mummokamaa: vanhoja kankaita ja astioita.

Tänne pääsee mm. Varissuon busseilla numeroilla 32 ja 42. Pääskyvuoren liikekeskus näkyy ikkunasta oikealla. http://www.linkkikirppis.fi/