En tiedä millä nimellä kuumasaksileikkausta Suomessa
virallisesti kutsutaan. Minä sanon sitä vaihtelevasti kuumasaksi-
tai sähkösaksileikkaukseksi. Kirjoitan aiheesta, koska yleisesti
aihetta ei täällä tunneta kovin paljon. Jäin koukkuun
kuumasaksileikkaukseen heti ensimmäisellä kerralla Tallinnassa
kampaajalla käydessäni. Minulla on todella ohuet ja haaroittuvat
hiukset ja olen saanut ison avun käymällä 3-6 kuukauden välein
Tallinnassa kuumasaksileikkauksessa (kuumakääri lõikus). Siinä
hiusten päät leikataan koko matkalta niin, että hiuksia
kieputetaan ja kaikki ulos törröttävät hiustenpäät leikataan
kauttaaltaan. Se on viroksi zguttimine, mutta
en tiedä termiä suomeksi. Hiukset ovat leikkauksen jälkeen ihanan
terveet, vaikutus kestää pitkään ja hiukset tuntuvat kasvavan
nopeammin. Leikkauksesta on iso apu hiusten kasvattajille ja muuten
hennon hiuslaadun omaaville. Viimeksi kampaajani ihmetteli kuinka iso
ero vanhaan on saavutettu muutamalla leikkaus kerralla ja tosiaan
yleensä käyn vain puolen vuoden välein leikkauttamassa hiukseni,
kun Tallinnaan on kuitenkin matkaa.
Sakset ovat kiinni verkkovirrassa ja siis
kuumat. Kuumuus sulattaa leikatun hiuksen pään ja niin hiusten oma
kosteus pysyy karvassa. Olen ihmeissäni siitä, että Suomessa
kampaajat eivät ole ottaneet kuumia saksia enempää kampaamoihinsa.
Tosin sakset taitavat olla aika arvokkaat, mutta jos virolaisilla
kampaajilla on niitä vara hankkia niin luulisi, että
täkäläisilläkin. Otankin kiitollisena tiedon vastaan jos jollain
kampaajalla Turussa kuumat sakset on.
torstai 3. huhtikuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)